Suojaa solujasi voimakkailla antioksidanteilla

By 31.07.2017Uncategorized

Mikäli olet kuullut punaviinin kolesterolia alentavasta vaikutuksesta, olet todennäköisesti myös kuullut punaviinistä löytyvästä kasviyhdisteestä resveratrolista.

Tämä yhdiste ei ole vain terveellinen osa punaviiniä tai muita ruoka-aineita vaan sillä on terveyshyötyjä myös yksinäänkin.

Itseasiassa resveratrol ravintolisät ovat yhdistetty moniin huikeisiin terveysvaikutuksiin kuten aivojen toiminnan suojaamiseen ja verenpaineen alentamiseen.

Mitä on resveratrol?

Se on antioksidantin tapaan toimiva kasviyhdiste. Sen parhaimmat lähteet ovat punaviini, viinirypäleet, eräät marjat ja maapähkinät.

Resveratrolia löytyy isompina pitoisuuksina viiniypäleiden ja marjojen kuorista ja siemenistä.

Ihmisillä tehdyt tutkimukset on pääosin tehty resveratrolin lisäravinnemuodolla ja suuremmilla pitoisuuksilla kuin mitä ruuasta on saatavilla.

Resveratrolin terveyshyötyjä ovat:

1. Resveratrol-lisät saattavat alentaa verenpainetta

Vuonna 2015 tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että suuret annokset resveratrolia saattavat pienentää sydämenlyönneistä valtimoiden seinämiin kohdistuvaa painetta.
Iän myötä systolinen paine tavallisesti kohoaa valtimoiden jäykistymisestä johtuen, joka johtaa sydäntautien kohonneeseen riskiin.

2. Positiivinen vaikutus veren rasvoihin

Vuonna 2016 tehdyssä tutkimuksessa hiirien ruokavaliossa oli runsaasti proteiinia ja monityydyttömättömiä rasvoja sekä niille annettiin resveratrol-ravintolisää. Tutkijat huomasivat hiirillä kokonaiskolesterolitasojen ja painon pienentyneen ja niiden ”hyvän” HDL kolesterolitason parantuneen.

3. Eläinten pidentynyt elinikä

Resveratrolin mahdollista kykyä pidentää elinikää tutkitaan paljon. On jo löydetty todisteita sen kyvystä aktivoida ikäntymistä vastustavia geenejä. Se toimii samaan tapaan kuin kaloreiden rajoittaminen, jonka elinikää pidentävä vaikutus on herättänyt lupauksia. Toistaiseksi on epäselvää vaikuttaako resveratrol ihmisiin samalla tavalla.

4. Suojelee aivoja

Useiden tutkimusten mukaan punaviinin juonti saattaa auttaa hidastamaan ikääntymisestä johtuvaa oppimuskyvyn heikkenemistä. Tämä saattaa osittain johtua resveratrolin tulehduksia vastustavista ja antioksidantti ominaisuuksista johtuen.
Se näyttää häiritsevän Alzheimerin taudin muodostumiselle tärkeiden proteiiniosasten beta-amyloidien toimintaa.

5. Saattaa parantaa insuliiniherkkyyttä

Ainakin useissa eläimillä tehdyissä tutkimuksissa resveratrolin on osoitettu omaavan useita terveyshyötyjä diabetekseen. Näihin hyötyihin kuuluvat mm. insuliiniherkkyyden parantaminen ja diabeteksestä johtuvien komplikaatioiden ehkäisy.

6. Saattaa lievittää nivelkipuja

Nivelreuma tavallisesti johtaa nivelkipuihin ja liikkuvuuden menettämisen. Ravinnelisänä nautittu resveratrol saattaa auttaa suojelemaan rustoa rappeutumiselta. Ruston hajoaminen voi aiheuttaa nivelkipuja ja on yksi nivelreuman pääoireista.

7. Saattaa nujertaa suöpäsoluja

Resveratrolin kykyä ehkäistä ja hoitaa syöpää on tutkittu erityisesti koeputkissa. Tulokset tosin ovat vielä ristiriitaisia. Eläin- ja koeputkikokeissa sen on osoitettu torjuvan monenlaisia syöpäsoluja kuten vatsan, paksusuolen, ihon, rinnan ja eturauhasen. Tarvitaan kuitenkin enemmän tutkimuksia voidaanko resveratrolia käyttää hoitamaan syöpää myös ihmisillä.

Kurkumiinin terveyshyötyjä on tutkittu paljon, siitä osoituksena on yli 10000 vertaisarvioitua artikkelia. Näistä hyödyistä on paljon tässäkin blogissa kirjoitettu.

Voimakkaana antioksidanttina tunnetulla kurkumiinilla on positiivisia vaikutuksia mm. kolesterolitasoihin, aivosolujen suojaamiseen, diabetekseen, nivelreumaan ja syöpään, kuten mahdollisesti myös resveratrolilla

Seleeni antioksidanttina suojaa kehoa hapetusstressiltä ja auttaa hiuksia, kynsiä ja silmiä voimaan hyvin sekä ihoa säilyttämään joustavuutensa. Sillä on myös positiivisia vaikutuksia aineenvaihduntaan ja kilpirauhasen toimintaan.

Resveratrolin, kurkumiinin ja seleenin yhdistämisellä taas pyritään saamaan soluja suojaava vaikutus.

Tilaa nyt Biomedin Sekure kätevästi suoraan netistä

Lähde: https://authoritynutrition.com

Kommentit

kommentit